Blogit

Heipä hei taas! :)

Nykyään tuntuu näitä nettiblogeja olevan joka lähtöön. Tosi monella on blogi ja aina joku keksii perustaa uuden. Mitään valittamisen sijaa siinä ei sinänsä ole, itsekin kirjoitan juuri blogitekstiä. Silti ajoittain herää kysymys, että miksei ihmiset voi pitää päiväkirjaa blogin sijaan? Blogeista on tullut jollakin tapaa nettipäiväkirja, jota jotkut mahdollisesti seuraavat tai ovat seuraamatta. Selvennänpä nyt vähäsen mitä ajan takaa.

Suurin osa nuorten (pääasiassa yläaste ja lukioikäisten) blogit voidaan jakaa aika selkeisiin pääryhmiin. Angstiblogit, muotiblogit, ”naama”blogit. Etenkään ensimmäistä ja viimeistä en voi sanoa millään tasolla ymmärtäväni. Jos ihmisellä ei ole kaikki hyvin, kannattaa hakea apua, ei sääliä. Jos kirjoittaminen auttaa, eikö ole sama asia kirjoittaa samat asiat päiväkirjaan, sillä erotuksella tosin, että kukaan muu ei pääse arvioimaan tai kommentoimaan kirjoittajan ajatuksia. Voin kertoa, että itselläni on parikin päiväkirjaa täynnä kaikkea shaibaa, ja jos olisin joskus samat asiat nettiin kirjoittanut, häpeäisin tällä hetkellä silmät päästäni. Oma mielipiteeni on se, että kirjoittaminen on hyvä tapa purkaa itselleen asioita, jotka vaivaavat mieltä. Se on oikeasti toimiva tapa silloin, kun ei ihan tarkalleen tiedä mikä ahdistaa. Mutta väittäisin, että kaikkien vähäisten kannustavien kommenttien sijasta suurin osa kommenteista on anonyymien kirjoittamia solvauksia ja tahallisia loukkauksia. Koska anonyymina kommentoiminen on mahdollista, kommenttien seassa on aivan varmasti paljon kaikkea, mikä vetää jo ennestään ehkä masentunutta mielialaa alas. Vaikka niistä ei periaatteessa tarvitsisikaan ottaa itseensä. Ja netistä sitä tavaraa kun ei tunnetusti ihan äkkiä pois saa. Joskus olis ihan tervettä miettiä, kannattaako sydämensä syvimpiä saloja vuodatella kaikkien nähtäville ja sitten valittaa jos ihmisten käsitys muuttuu.

Muotiblogeissa en näe itsessään ongelmaa, mutta en kyllä näe mitään kovin suurta tarkoitustakaan sille, miksi niin monella on oltava ns. muotiblogi, joissa ei ole mitään erikoista. Minusta blogin perustaminen on hyvä idea, jos oikeasti on silmää yhdistellä tuttujenkin vaatekauppojen vaatekappaleita omaperäisesti ja lukija voi ottaa rauhassa vaikutteita ja soveltaa omaan tyyliinsä. Mutta jos blogia lukiessa saa kärvistellä myötähäpeässä, en näe siinä hirveästi tarkoitusta. Harvemmin näkee muotiblogia, jonka kirjoittaja esimerkiksi tekisi vaatteensa itse tai ostaisi ne kirpputorilta omaan tyyliin tuunattaviksi.

Kaikista turhimpina pidän kuitenkin teinityttöjen ideattomia blogeja, jotka juuri nimesin naamablogeiksi. Blogin ideana saattaa alun perin olla kaikenlainen kirjoittelu pienistä elämän tapahtumista sun muusta, mutta jossakin vaiheessa se bloggaaminen menee aina siihen, että postaus sisältää kaksi lausetta päivän tekemisistä sekä lauseen ”kävin kuvailemassa”, mikä kuulostaa siltä, että kirjoittaja on käynyt hyvällä kamerallaan ottamassa kuvia nätissä syysilmassa. Todellisuudessa ”kuvailu” tarkoittaakin sitten sitä että kuvat on kyllä otettu ulkoa, mutta joka ikinen on korkeintaan 20 cm etäisyydellä kasvoista. Ihan tosissaan ja kaikella kunnioituksella, ketään ei luultavasti kiinnosta, miltä yksi koulunsa kaikista 15 vuotiaista tytöistä juuri tänään näyttää muutaman sentin päästä. Ihmettelen suuresti, että näillä kyseisillä blogeilla kaikesta huolimatta on yleensä tosi isot lukijamäärät. Jännittävää. 

Joka tapauksessa jatkot kaikille!

Ama

Yleispäteviä käskyjä, sääntöjä ja kehotuksia

Jos on ilmaista ruokaa tarjolla, sitä syödään. Aina. Ilman poikkeusta.

 

Älä vertaa itseäsi aina muihin. Toisen uusi paita ei tee omastasi vanhempaa.

Kirjoita oudoimmat unet ylös, että voit kertoa ne joskus jollekkin.
 

Pidä sovituista asiosta kiinni. Tai ainakin ilmoita ajoissa jos perut.

 

Vietä laatuaikaa itsesi kanssa.

 

Vietä laatuaikaa myös ystäviesi kanssa.

 

 

Älä katso ihmisiä päästä varpaisiin, se ei tee sinusta parempaa.

Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa.

 

 

Älä sano, jos et tarkoita.

 

 

Herkuttelu on sallittua, jopa terveellistä ajoittain. Älä tee siitä ongelmaa.
 

Älä häpeä itseäsi.


Älä esitä turhia/tyhmiä kysymyksiä.


Käy hyppimässä kumisaappailla vesilammikossa.


Pukeudu hassusti ihmisten ilmoille aina välillä. Se herättää hilpeyttä.


Älä jätä koulutehtäviä viimetippaan.


Nainen - älä kuvittele miehen tajuavan vihjeitä.


Mies - yritä joskus miettiä, josko nainen yrittäisi vihjata jotain.


Hämmennä ihmisiä väläyttämällä jotain asiasta täysin poikkeavaa. Se piristää.


Osta vaate joka on outoudessaan hieno. Käytä sitä.


Älä ajattele liian pitkälle. Elä joskus hetkessä.


Anna asioiden joskus vaan olla.


Älä käytä liian pieniä vaatteita.


Puhu joskus muistakin, kuin itsestäsi.


Kehu muita, jos on kehumisen aihetta.


Vääntele naamaasi peilin edessä ja naura itsellesi.


Ajattele positiivisia asioita.


Älä syö liikaa karkkia ja muista pestä hampaat.





Hyvää syyslomaa kaikille joilla se on. Ja hyvää viikonloppua niille joilla ei.

Anna kiittää ja kuittaa :)



Sekasikiö

FACEbook(?)

Ihmiset. Facebookin ihmeellisessä maailmassa on enemmän kuin tavallista törmätä enemmän tai vähemmän epäonnistuneisiin otoksiin, jotka pomppivat etusivulle. Kauneus on katsojan silmässä, eikä kukaan ole täydellinen. Mutta silti. Facebook on täynnä nuoria ihmisiä, joilla on miljoona ja kolme profiilikuvaa, joista osa saattaa olla oikeasti nättejä ja kivoja kuvia ja kommentit ovat sen mukaisia. Mutta ei hyvänen aika, jos ihmisellä on niitä hyviäkin kuvia siellä, niin miksi ihmeessä johonkin epäonnistuneeseen otokseen pitää heittää 47 kommenttia siitä kuinka täydellinen ja kaunis kuvan henkilö on, kun kukaan ei oikeasti voi rehellisesti olla sitä mieltä? Sama koskee tietysti ihan kaikkia asioita, joihin on olemassa se kuuluisa ”tykkää”  –nappi. Tässä asiassa miehet näyttävät yleensä hyvää esimerkkiä: ”Miksi tykätä, jos ei oikeasti tykkää?”.

Toinen asia, mitä on teinityttöjen kuvakavalkaadissa vaikea ymmärtää, on se, miksi facebookprofiilikuvassa täytyy näkyä naaman lisäksi vähintään puolet tisseistä? Eihän kyseessä ole mikään pornosivusto, tai edes mikään deittisivusto. Ja tarkoittaahan nimessä esiintyvä face -sanakin suomeksi naamaa, ei tissejä. Jos teistä löytyy nörttitaitoja omaavia yksilöitä, niin koodailkaahan itsellenne vaikka Boob-book -sivusto.

SAA olla pikkasen bläski

Ihan lyhyesti. Miksi ihmiset käyttävät liian pieniä vaatteita? Eikö se ole yksinkertaista ja helppoa hyväksyä, että se pienin mahdollinen koko, mikä päälle sattuu milloinkin mahtumaan, ei välttämättä aina ole se edustavin päällä. Olisi muutenkin ihan tervettä oppia hyväksymään kokonsa ja mittasuhteensa, ei siihen maailman pitäisi kaatua, jos käyttää s-koon housuja xs:n sijaan.

Aivojen vajaatoiminta?

Tämäkin lyhyesti. Kansalaiset. Kaikilla meillä on aivot. Ja niitä olisi ihan mukavaa oppia käyttämään tässä vaiheessa elämää. Ihan oikeasti. Jos lukiossa eteen annetaan lappu, joka sisältää selkeät ohjeet, niin kuka enää siinä vaiheessa kysyy, ”pitääkö näitä tietoja käyttää hyväksi?”. Voi vain pohtia pienessä mielessään, että miksiköhän muutenkaan semmoinen lappu on eteen eksynyt.

MINÄ ja muut

Joillakin ihmisillä näyttäisi olevan pinttynyt käsitys siitä, että he ovat jollain tapaa parempia kuin toiset. Oli kyse mistä tahansa: koulumenestyksestä, urheilusta tai vaikka sitten lähimmäisen rakkaudesta. Ihmisillä on myös heikkouksia ja vahvuuksia, mikä on oikein. Niin sen kuuluukin mennä. Mutta jotkut tykkäävät ilmaista itseään paheksuvilla katseilla muita kohtaan. Tarvitseeko kaikkien olla hiljaisella tavalla niin täydellisiä ihmisiä? Tarvitseeko edes kaikkein tyhmimpiin kommentteihin aina vastata sillä vihaisella katseella? Onko esimerkiksi koulu niin konservatiivinen paikka, että asiallisuuden kuuluu olla huipussaan? Että jos sitä tykkää heittää huonoa läppää tunnilla enemmän kuin tarpeeksi, niin tarvitseeko sitä aina jonkun olla tuomitsemassa? Ihan vain koska periaatteet.

Vittuun ne diagnoosit

Tulee se vaan aina todistettua kouluterveydenhoitajalla rutiinitarkastuksessa käydessä, että ei niillä maalaisjärkeä liiaksi asti ole. Jos kouluhommat saavat aikaan ahdistusta, 10 minuutin ajan päivässä voi tuntua siltä, ettei jaksa tehdä läksyjä ja hommia on liikaa, se ei ole normaalia. Eikä ole sekään, jos jakaa elämän filosofiaansa terveydenhoitajan kanssa. Silloin ollaan pisteessä, jossa eteen lyödään masentuneisuuskysely. Kysely sisältää 21 kohtaa, jotka kaikki omalla tavallaan pyrkivät tuomaan esiin mahdollisia piileviä masennuksen oireita. Mutta kukapa ei noihin oireisiin vastaisi, kun vaihtoehtoina on joko ”olen täysin kunnossa” tai ”täysin masentunut”. Harva ihminen oikeasti on täyspäinen. Mutta se ei tarkoita että on masentunut. Ja kyllä, meillä on molemmilla kokemusta tästä kyselystä. Vaihtoehdot ovat käsittämättömän yksipuolisia. Ja sitten. Toisaalta. Menet kouluterveydenhoitajalle näyttämään jalkaa, jolla et ole viikkoon pystynyt kävelemään, hän aivan varmasti vastaa ”älä vain mene lääkäriin” tai ”odota vielä viikko”. Tuo mystinen viikko tuntuu ratkaisevan kaikki maailman ongelmat kertaheitolla. Saman vastauksenhan saa, oli kyseessä mikä vaiva tahansa, ja miten pitkäkestoinen tahansa. Esimerkiksi yskän jatkuessa kolmatta viikkoa, olisi hyvä odottaa vielä viikko. Tai akillesjänteen oltua vuodenpäivät kipeä, on jälleen ratkaisuna (niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin) katsella vielä viikko. Niinhän se menee että vuosi ja viikko, siinäpä ehdoton takaraja.

On todella hämmentävää yrittää ymmärtää kouluterveydenhuollon logiikkaa syömishäiriötapauksissa. Koska oikeasti, syömishäiriö on mielenterveyden ongelma, joka ei todellakaan häviä minnekään kuukaudessa eikä edes kahdessa. Jos paino on seurannassa ja punnituksia on sopivin väliajoin, ajatellaan, että asia on hoidossa. Niin onkin. Fyysisesti. Mutta silloin tartutaan tasan ongelman seurauksiin, eikä lähellekään sitä, mistä siinä on kyse. Muutenkin tuntuu todella turhalta kaikenlainen ihmisten jaottelu pääryhmiin heidän ajatustensa kierouden pohjalta. Eivät mielenterveysongelmat ole millään tapaa fyysisiä sairauksia, joilla on tietyt oireet. Toki niinkin, mutta mitä syvemmällä asia on, sitä hankalampi sitä on mitenkään ulospäin nähdä. Ei siis aina voi luottaa siihen, mitä silmät näkee, ja mitä masentuneisuusseulontatestilappunen meille kertoo.

Tiivistettynä. Terveydenhuollossa olisi korkea aika puuttua olennaisiin ja ratkaiseviin asioihin, ettei tarvitse kauhulla jälkeen päin pohtia, että miksi nuoret tekevät itsemurhia.

NIIN että kevyet illanjatkot teille! Vilma ja Ama kuittaa.

Retkeilyä

Vähän fiiliksiä illalta.

Energianlähde(kö)

Aamua !

Eli niinkuin terävimmät ehkä osaavat päätellä, otsikko viittaa tuohon kaikille tuttuun asiaan, ruokaan. Miksikö sitten postaan näinkin itsestään selvästä asiasta, kuin ruuasta, joka kaikkien meidän energia lähteenämme toimii. No se selviää, kun luette pidemmälle. Ruoka ja sen syöminen kun eivät aina ole niin yksiselitteisiä asioita.

Aloitetaan siitä minkälaisen vastauksen saisi, jos kysyisi vanhemmalta ikäpolvelta, vaikkapa nyt sitten omilta isovanhemmilta määrittelyn sille, mitä on ruoka. Voin olettaa, että vastaus olisi jotakin tätä luokkaa: 'No mitä sie tyhmiä kyselet ! Sehän se ruoka on semmosta syötävää, että kun vatsassa tuntuu nälkä, ni sitten sitä ruokaa pannaan suuhun ja olo korjaantuu. Sitähä on monenlaista, jokkainen tykkää erillaisesta. Yllensä kaikille kunnon perunamuusi ja lihapullat maistuu ! '

Palataan nykypäivään ja meihin nykyaikaisiin ihmisiin. Samaan edellämainittuun kysymykseen, vastaus ei ehkä olisi ihan niin yksiselitteinen. Ruuasta kun on muodostunut monille asia, joka on niin paljon enemmän, kuin vaan energian lähde. Joillekkin (monille) ruoka on intohimo, kun jotkut taas suorastaa kammoksuvat sitä. Ruoka ei ole enään vaan ruokaa, eikä kaikille kelpaa samat tuotteet. Ruoka erotellaan aineisiin, joista se koostuu. Jotkut hamstraavat hiilihydraatteja, toiset välttävät niitä. Joidenkin ruokavalio on lähinnä pelkkää proteiinia ja harvat niihin rasvoihin haluaa koskea. Ainakin niiden pitää olla niitä hyviä tyydyttymättömiä.

Mutta mikä siitä ruuasta tekee niin ihmeellistä? On lähes normaalimpaa, että ihminen on jollakin dieetillä tai noudattaa tiettyä ruokavaliota, kuin että voisi syödä ihan vaan mitä on tarjolla tai mieli tekee. Ruoka on nostettu ylemmälle tasolle, se ei ole enään vain energianlähde. Otetaan nyt esimerkiksi se perunamuusi ja lihapullat. Melko varmaan monella olisi tuohon perusruokaan jotakin sanottavaa: 'Perunamuusissa on ihan liikaa hiilareita, sitäpaitsi siihen yleensä pistetään voitakin !', 'Missä kaikki kasvikset on', 'Ihan liikaa rasvaa', 'Mitähän mausteita noissa lihapullissa on, onkohan niissä liikaa sipulia', 'Kai nuo lihapullat on tehty kevyt/luomu/tuorejauhelihasta?'

En mä nyt mene sanomaan, ettenkö itse katsoisi mitä suuhuni pistän, mutta jos mulla nälkä on ja jotain ruokaa on tarjolla, niin kyllä mä sen mukisematta nielen. Jokaisella saa ja pitää olla omat mieltymykset, mutta niitä omia mukavuusrajojakin pitäisi pystyä rikkomaan. Ei pitäisi aina valittaa, että nokun en mä tykkää tosta, ni en mä syö tai mun ruokavalio kärsii jos syön tuota. Jos on nälkä ni ruokaa syödään, vaikka se ei olisi juuri sitä lempparia. Jos ei ole nälkä, ni sitten ei tarvitse syödä, ei sitä mahalaukkua ole tarkoitus ruualla venyttää.

 

Yhteenvetona tämä mun sekavapostaus, josta tuli täysin eri mitä piti. Ihmiset ! Syökää ruokaa, älkääkä tehkö siitä jumalaa tai ylitsepääsemätöntä asiaa. Täällä Suomessa sitä ruokaa riittää kaikille, joten ei sitä säästää kannata ja yleensä on vielä mahdollisuus syödäkin sitä mistä itse pitää. Muistakaa kuitenkin, että joskus voisi olla valittamatta jos edes jotain on tarjolla. Esimerkiksi kouluruokailussa, ei ehkä tarvitse joka päivä erikseen ilmoittaa ruuan laadun/maun surkeutta. Ei se siitä muutu. Ruoka on vain ruokaa. Sen syöminen on elinehto. Jos ei syö, saattaa kuolla. Se nyt vaan on niin.

 

Tähän aiheeseen liittyen tulee varmaan vielä lisää postauksia, jotka keskisttyy enemmän johonkin tiettyyn asiaan. Tämä nyt vaan oli yleistys ruuasta. Nyt mä lähden pakkailee, koska metsä kutsuu. Ensiyön vietän valkolan metsässä Viman, Aman ja hyvin ruokien kera. Saattaa siellä olla parimuutakin ihmistä ja karhut.

 

Viikonloppuja kaikille !

-Anna

Linja-autossa on tunnelmaa

No johan oli Kotkan reissu! Ihan niinkin hieno viisituntinen poistuloistunto oli että piti tästäkin nyt postaus väsätä. Vois kuvitella että ei vois viittä tuntia tylsemmin viettää kun istumalla tunkkasessa linkissä elämäänsä kyllästyneen kuljettajan ja muutaman matkustajan kanssa, mutta tällä kertaa voisin sanoa että ympärtistön tarkkailu saattaa joskus olla ihan hyvää viihdettä.

Tosiaan astuin tyhjään linkkiin ja leiriydyin mega tavaramääräni kanssa toiseksi viimiseen penkkiin ihan vaan siitä yksinkertasesta syystä että olen suomalainen enkä halua ketään lähelleni silloin kun mulla on mahdollisuus istua yksin hiljaa musiikkia kuunnellen, tuijottaa ikkunasta ulos ja antaa ajatuksen lentää. Noh, bussihan tulikin aika täyteen ja lopulta mun takana ja jopa viereisellä penkillä istu ihmisiä.

Takapenkin valtas joku ehkä itseäni pari vuotta nuorempi tyttö jolla (oletettavasti) oli pikkuveli mukana (iäksi arvioisin 7-8). Heti kun ne tuli linkkiin, tytön kännykkä soi ja puhelun jälkeen musta tuntu että tiesin ainakin puolet sen elämästä. Sitä kiroilun määrää, kun se haukkui isänsä puhelimessa "saatanan homoks" ja "vitun idiootiks", ja välillä päätti huutaa niin kovaa ettei varmasti edes kuskille jäänyt epäselväksi miten "Osmo ei ole mun isä mutta se on viistuhattasata kertaa parempi ku sä ku sä oot tollane ääliö". Lopuksi mulle selvis myös, että kyseinen henkilö ei ole menossa mökille viikonloppuna ja piste. Pikkuveikka myötäili vahvoja mielipiteitä ja kyseli pitääkö sen sitten mennä yksinään sinne mökille ensiviikonloppuna kun ei ole koskaan yksinään julkisilla mennyt. Siihenpä kunnon isosisko ystävällisesti töksäytti "oot niin vitun tyhmä ettet varmaa osaa mut korkee aika sunki opetella." Loppumatka menikin rattoisasti, kun kymmenen minuutin välein kuulokkeiden läpi kajahti huonolaatunen Flo Ridan Whistle. En tiedä miten suosittu ihmisen pitää olla, että joku oikeasti soittaa kymmenen minuutin välein.

Bussi seiso kaks minuuttia Hartolan matkahuollossa ja koomasin siinä tavalliseen tapaani. Katselin siinä ajatuksissani vanhaa (+60) miestä, joka käynnisteli skootteriaan poikkeuksellisen pitkään. Taisin sääliä sitä kun ei näyttänyt onnistuvan. Huomasin kuitenki aika pian että se jätkä ei sitten käynnistellytkään sitä skootteria, vaan veteli hanskaan keskellä parkkipaikkaa! Ajatustoiminta jääty hetkellisesti kyllä aivan totaalisesti. Enkä sitten kuitenkaan saanu katsettani irti siitä ennen ku auto jatko matkaa.

Koomaus vaan lisäänty ku linkki tuli ihan täyteen. Mun viereen istu aika perinteinen suomalainen kaljupäinen mies rautaristihupparissa, massaltaan sen vois sanoa olevan semmonen reilu. Se sitten litisti mut aika ahtaalle, ja parasta siinä oli se, että se tykkäs juoda sandelsia siinä täpötäydessä linja-autossa samalla kun luki sarjakuvalehtiä, joita sillä näytti olevan useampi kappale repussa. Minä yritin olla kiusaantumatta ja chattailin puhelimella facebookissa. Se kuitenki kaljansa juotuaan kääntyi muhun päin ja totes "ei se ihme ole että masentaa, ku sataa joka helvetin päivä." Sitten se heitti S-marketin muovipussiin tyhjän tölkkinsä ja lähti vessaan. Loppumatkan puhuinkin puhelimessa.. Niin ja tosiaan, elämäänsä kyllästynyt bussikuski ei ollu yhtään liioteltu ilmaisu, se nimittäin bassojamitti siihen mikrofoniin semmosia murinoita että mahassa asti tuntu mutta mitää ei kuulunu.

Mutta joo hyvinkin tärkeä postaus, kestäkää :D