Sekasikiö

FACEbook(?)

Ihmiset. Facebookin ihmeellisessä maailmassa on enemmän kuin tavallista törmätä enemmän tai vähemmän epäonnistuneisiin otoksiin, jotka pomppivat etusivulle. Kauneus on katsojan silmässä, eikä kukaan ole täydellinen. Mutta silti. Facebook on täynnä nuoria ihmisiä, joilla on miljoona ja kolme profiilikuvaa, joista osa saattaa olla oikeasti nättejä ja kivoja kuvia ja kommentit ovat sen mukaisia. Mutta ei hyvänen aika, jos ihmisellä on niitä hyviäkin kuvia siellä, niin miksi ihmeessä johonkin epäonnistuneeseen otokseen pitää heittää 47 kommenttia siitä kuinka täydellinen ja kaunis kuvan henkilö on, kun kukaan ei oikeasti voi rehellisesti olla sitä mieltä? Sama koskee tietysti ihan kaikkia asioita, joihin on olemassa se kuuluisa ”tykkää”  –nappi. Tässä asiassa miehet näyttävät yleensä hyvää esimerkkiä: ”Miksi tykätä, jos ei oikeasti tykkää?”.

Toinen asia, mitä on teinityttöjen kuvakavalkaadissa vaikea ymmärtää, on se, miksi facebookprofiilikuvassa täytyy näkyä naaman lisäksi vähintään puolet tisseistä? Eihän kyseessä ole mikään pornosivusto, tai edes mikään deittisivusto. Ja tarkoittaahan nimessä esiintyvä face -sanakin suomeksi naamaa, ei tissejä. Jos teistä löytyy nörttitaitoja omaavia yksilöitä, niin koodailkaahan itsellenne vaikka Boob-book -sivusto.

SAA olla pikkasen bläski

Ihan lyhyesti. Miksi ihmiset käyttävät liian pieniä vaatteita? Eikö se ole yksinkertaista ja helppoa hyväksyä, että se pienin mahdollinen koko, mikä päälle sattuu milloinkin mahtumaan, ei välttämättä aina ole se edustavin päällä. Olisi muutenkin ihan tervettä oppia hyväksymään kokonsa ja mittasuhteensa, ei siihen maailman pitäisi kaatua, jos käyttää s-koon housuja xs:n sijaan.

Aivojen vajaatoiminta?

Tämäkin lyhyesti. Kansalaiset. Kaikilla meillä on aivot. Ja niitä olisi ihan mukavaa oppia käyttämään tässä vaiheessa elämää. Ihan oikeasti. Jos lukiossa eteen annetaan lappu, joka sisältää selkeät ohjeet, niin kuka enää siinä vaiheessa kysyy, ”pitääkö näitä tietoja käyttää hyväksi?”. Voi vain pohtia pienessä mielessään, että miksiköhän muutenkaan semmoinen lappu on eteen eksynyt.

MINÄ ja muut

Joillakin ihmisillä näyttäisi olevan pinttynyt käsitys siitä, että he ovat jollain tapaa parempia kuin toiset. Oli kyse mistä tahansa: koulumenestyksestä, urheilusta tai vaikka sitten lähimmäisen rakkaudesta. Ihmisillä on myös heikkouksia ja vahvuuksia, mikä on oikein. Niin sen kuuluukin mennä. Mutta jotkut tykkäävät ilmaista itseään paheksuvilla katseilla muita kohtaan. Tarvitseeko kaikkien olla hiljaisella tavalla niin täydellisiä ihmisiä? Tarvitseeko edes kaikkein tyhmimpiin kommentteihin aina vastata sillä vihaisella katseella? Onko esimerkiksi koulu niin konservatiivinen paikka, että asiallisuuden kuuluu olla huipussaan? Että jos sitä tykkää heittää huonoa läppää tunnilla enemmän kuin tarpeeksi, niin tarvitseeko sitä aina jonkun olla tuomitsemassa? Ihan vain koska periaatteet.

Vittuun ne diagnoosit

Tulee se vaan aina todistettua kouluterveydenhoitajalla rutiinitarkastuksessa käydessä, että ei niillä maalaisjärkeä liiaksi asti ole. Jos kouluhommat saavat aikaan ahdistusta, 10 minuutin ajan päivässä voi tuntua siltä, ettei jaksa tehdä läksyjä ja hommia on liikaa, se ei ole normaalia. Eikä ole sekään, jos jakaa elämän filosofiaansa terveydenhoitajan kanssa. Silloin ollaan pisteessä, jossa eteen lyödään masentuneisuuskysely. Kysely sisältää 21 kohtaa, jotka kaikki omalla tavallaan pyrkivät tuomaan esiin mahdollisia piileviä masennuksen oireita. Mutta kukapa ei noihin oireisiin vastaisi, kun vaihtoehtoina on joko ”olen täysin kunnossa” tai ”täysin masentunut”. Harva ihminen oikeasti on täyspäinen. Mutta se ei tarkoita että on masentunut. Ja kyllä, meillä on molemmilla kokemusta tästä kyselystä. Vaihtoehdot ovat käsittämättömän yksipuolisia. Ja sitten. Toisaalta. Menet kouluterveydenhoitajalle näyttämään jalkaa, jolla et ole viikkoon pystynyt kävelemään, hän aivan varmasti vastaa ”älä vain mene lääkäriin” tai ”odota vielä viikko”. Tuo mystinen viikko tuntuu ratkaisevan kaikki maailman ongelmat kertaheitolla. Saman vastauksenhan saa, oli kyseessä mikä vaiva tahansa, ja miten pitkäkestoinen tahansa. Esimerkiksi yskän jatkuessa kolmatta viikkoa, olisi hyvä odottaa vielä viikko. Tai akillesjänteen oltua vuodenpäivät kipeä, on jälleen ratkaisuna (niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin) katsella vielä viikko. Niinhän se menee että vuosi ja viikko, siinäpä ehdoton takaraja.

On todella hämmentävää yrittää ymmärtää kouluterveydenhuollon logiikkaa syömishäiriötapauksissa. Koska oikeasti, syömishäiriö on mielenterveyden ongelma, joka ei todellakaan häviä minnekään kuukaudessa eikä edes kahdessa. Jos paino on seurannassa ja punnituksia on sopivin väliajoin, ajatellaan, että asia on hoidossa. Niin onkin. Fyysisesti. Mutta silloin tartutaan tasan ongelman seurauksiin, eikä lähellekään sitä, mistä siinä on kyse. Muutenkin tuntuu todella turhalta kaikenlainen ihmisten jaottelu pääryhmiin heidän ajatustensa kierouden pohjalta. Eivät mielenterveysongelmat ole millään tapaa fyysisiä sairauksia, joilla on tietyt oireet. Toki niinkin, mutta mitä syvemmällä asia on, sitä hankalampi sitä on mitenkään ulospäin nähdä. Ei siis aina voi luottaa siihen, mitä silmät näkee, ja mitä masentuneisuusseulontatestilappunen meille kertoo.

Tiivistettynä. Terveydenhuollossa olisi korkea aika puuttua olennaisiin ja ratkaiseviin asioihin, ettei tarvitse kauhulla jälkeen päin pohtia, että miksi nuoret tekevät itsemurhia.

NIIN että kevyet illanjatkot teille! Vilma ja Ama kuittaa.